Siuntio Laulaa Ry:n Lauluakatemia

 

Akustisen laulun ja klassisen laulumusiikin edistäjä

Lauluakatemia ylläpitää ja kehittää akustista lauluharrastusta sekä edistää laulumusiikkitoiminnan kehitystä valtakunnallisesti ja ympärivuotisesti Suomessa. Lauluakatemia järjestää kursseja,  koulutustilaisuuksia ja konsertteja sekä  tekee yhteistyötä kotimaisten ja kansainvälisten klassisen laulun toimijoiden kanssa.

Yhdistys on kolmen toimintavuotensa aikana järjestänyt Siuntiossa yhdeksän klassisen laulun kurssia, 12 konserttia sekä kolme luentotilaisuutta. Syyskuussa 2015 yhdistys järjesti Sibeliuksen kaikkien yksinlaulujen konserttisarjan Sibelius 109 Ritarihuoneella Helsingissä.

”Siuntiolainen projekti on fantastinen kulttuuriteko,” totesi Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Vesa Sirén.

Hallituksen puheenjohtaja on Kauko Ollila ja taiteellisena johtajana toimii oopperalaulaja Juha Uusitalo. Muut hallituksen jäsenet ovat Johanna Rusanen-Kartano, Pami Karvonen, Minna Blom ja Nina Alivirta (vpj).

Yhdistyksessä on 62 jäsentä.