Laulupaja nuorille laulajille - Lauantaina 11.6. klo 14-17

 

Laulupaja sopii kaikille laulamisesta kiinnostuneille nuorille ja yli 10-vuotiaille lapsille. Laulupajaan osallistuminen ei edellytä aiempia lauluopintoja. Osallistumiseen tarvitaan halua ja rohkeutta laulamiseen.

Laulupaja voi antaa kipinän varsinaiselle yksinlaulun opiskelulle. Nuoren tai lapsen harrastaessa laulua ohjatusti varsinaisen laulutaidon lisäksi harjaantuvat myös kielelliset taidot, kyky esiintyä ja käyttää kuuluvaa puheääntä sekä kyky ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta. Laulusta voi tulla elinikäinen harrastus.

Laulupajassa tehdään yhdessä kehonhuolto – ja ääniharjoituksia ja tutustutaan laulutunneilla työskentelyyn seuraamalla hetki Musiikkikoulu Virtuksen lauluoppilaiden avulla tehtyä opetusdemonstraatiota. Muita seuraamalla oppii samalla itse.

Ensimmäinen laulutunti on kaikille yhteinen. Opettajan antaman ohjelmiston avulla kaikki pääsevät laulamaan. Yhteisen alun jälkeen osallistujia eriytetään iän perusteella pienempiin ryhmiin. Pienryhmissä on mahdollisuus kokeilla yksin laulamista.

Varsinaisen laulupajan päätyttyä halukkaat voivat ilmoittautua 20 minuuttia kestävälle henkilökohtaiselle laulutunnille. Aikoja voi varata laulupajan aikana esillä olevasta listasta tai etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä. Ajat alkaen klo 17.00.


Lauantain aikataulu
klo 14.00 – 14.50 Virittäytyminen laulamiseen eli kehonhuoltoa ja äänenavausta
klo 15.00 – 15.50 Virtuksen laulunopiskelijoiden seuraaminen ja yhteinen laulutunti
klo 16.00 – 16.20 / 16.20 – 16.40 / 16.40-17.00 Pienryhmätyöskentelyä
klo 17.00 –  etukäteen varatut yksinlaulutunnit

Ilmoittautumiset perjantaihin 31.5. mennessä,  kurssipäivien ilmoittautumissivulta tai sähköpostilla info@siuntionlauluakatemia.fi Laulupaja on maksuton.
Lisätietoja saa suoraan opettajalta mervi.sipola-maliniemi@musiikkivirtus.net tai +358 40 5842 855

Musiikkikoulu Virtuksen laulajien konsertti Rantasipin LEPOPIRTISSÄ su 12.6. klo 15.00